Tarinoita ja tietoa hevosista

Akateeminen ratsastustaide

Maanantai 18.5.2015 klo 16:50 - TuuVan

Akateemisen ratsastustaiteen (AR) (Academic art of riding) tavoite on luoda kaunis tasapainoiseti liikkuva harmoninen ratsukko. Hevosen koulutus eroaa vallitsevasta saksalaisesta ratsastuksesta. Siinä missä olemme tottuneet, että hevosta koulutetaan nopeassa tempossa, AR:ssa asiaa lähestytään täysin vastakkaisesta suunnasta. Kaikki koulutus tapahtuu ensin hitaasti ja rauhallisesti, ja nopeampaan tempoon siirrytään vasta, kun hevonen on saavuttanut tasapainon hitaassa liikkeessä. Nämä opit perustuvat vanhojen mestareiden kirjoituksiin. Valitettavasti näitä kirjoja ei ole saatavana suomenkielellä. Englanniksi on käännetty paljon kirjoja, ranska ja saksa ovat kieliä, joilla kirjat on kirjoitettu. (tästä linkistä löydät hyvän referaatin suomeksi:

http://ratsailla.blogspot.fi/2013/10/klassinen-ratsastus-akateeminen.html )

Kirjoja lukemalla saa paljon tietoa, mutta opettajasta on suuri apu, jokaisen ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen ;)

Jos haluat kysyä jotakin vastaan miellläni, tyhmiä kysymyksiä ei ole.

TuuVan

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Akakateeminen ratsastustaide, academic art of riding

Vähemmän on enemmän!

Lauantai 15.3.2014 klo 11:37 - TuuVan

Ruokintasuunnitelma

Asiantuntija / ammattilainen:

Harrastehevosen ravinnontarpeen riittää tyydyttämään hyvälaatuinen heinä + kivennäinen + vitamiinit + suola +vesi. Energiaa saa tarvittaessa lisää kaurasta, joka Suomessa on huippulaatuista ihan maailman mittakaavassa, tai täysrehusta, joka on kaikkein selkein ja yksinkertainen ruokinta malli. Täysrehua valittaessa on kuitenkin otettava huomioon energiatarve, ettei sitä tule liikaa, jos hivenaine- ja vitamiinipitoisuudet ovat riittävät. Pidetään asiat yksinkertaisina.

Kaupansetä (ammattilainen):

Meillä on maailman parasta rehua tämä säkki perusrehuksi ”extra mix  hyper”. Lisäksi hankitaan pussi yrttejä karvan kasvun edistämiseen, syksyllä ehkäisyyn ja myös mahdollisen rasvamaksan poistamiseen. Pullo mineraaliliuosta on varmasti tarpeen kaviokunnon kohottamiseen.

Yleensä nämä tuotteet tuodaan ulkomailta ja ne ovat huiman hintaisia. Ammattitaitoinen kauppias kuitenkin osaa laskea tärkeimmän, energia- ja valkuaistaso pitää olla oikea, ettei hevonen liho tai sairastu hänen suosituksistaan. Mineraaleista ja yrteistä ei ole todennäköisesti haittaa hevosen hyvinvoinnille, joskus niistä on jopa hyötyä – ainakin niissä on mahtavat katteet, mikä kauppiaan kannalta on hyvä asia.

 Hyväntahtoinen (ymmärtämätön) harrastaja:

Otan kaiken muun paitsi kauran (siitä voi aiheutua kesäihottumaa). Lisäksi annan hevoselleni pellavaa rouheena, sehän on tunnetusti hevoselle hyvää ja ruuansulatusta edistävää. Lisäksi annan hieman valkuaisrehua, sillä pian on karvanlähtö ja valkuainen edistää uuden kiiltävän karvan kasvua. Jos pellavarouhe loppuu, korvataan se pellavaöljyllä. Laihdutusrehu on myös tarpeen, sillä hevonen on hieman ylikunnossa (lihavuusluokka asteikolla 1-5, 4+).

Harrastaja kysyy ammattilaiselta neuvoa, mitä pitäisi antaa lisää, kun hevonen pissaa paljon (seurausta liian runsaasta valkuaismäärästä) ja on kovin tukevassa kunnossa (liika energia). Kokemuksesta ammattilainen tietää, ettei kannata neuvoa, hyvää tahtova harrastaja hänen neuvoistaan kuitenkin suuttuu. Onneksi kaupansedältä löytyy sopiva purkki ongelman ratkaisuun, saattaa olla jopa tarjouksessa hyvälle asiakkaalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevosen ruokinta, ruokinta,

Päivittäiset rutiinit

Torstai 30.1.2014 klo 8:47 - TuuVan

Hevonen on tapaeläin. Se muodostaa helposti päivittäisen käyttäytymismallin, rutiinin sekä käsiteltävyydessä että päivittäin toistuvissa asioissa. Meillä on asioita joissa noudatetaan aina samaa kaavaa ja sitten niitä asioita, joissa kaava rikotaan tarkoituksella. Päivittäiset rutiinit voivat helpottaa elämää tai tehdä siitä sietämättömän.

Ruokinta

on asia, jossa kaava muodostuu ehkä kaikista helpoimmin. Kun hevoset ruokitaan muutaman viikon ajan aina samaan aikaan, ne kyllä muistuttavat, jos olet myöhässä. Pahimmillaan ikkunat helisevät, kun ne potkivat tallin seiniä tai ainakin tulevat levottomiksi, ellei ruoka ole ajallaan tarjolla.  Meillä ruuat annetaan hieman joustavalla aikataululla, näin ruokinnasta-ajoista ei tule orjuuttava tekijä. Joustavuutta helpottaa se, että kaikilla hevosillamme on runsaasti/ vapaasti heinä tarjolla.

Hevosten talutus

on asia, jonka suhteen olen ehdoton. Tie ehdottomuuteen on käynyt yritysten ja erehdysten kautta. Meillä hevoset kulkevat ”omia polkujaan”. Tässä se tarkoittaa, että ihminen määrää polun paikan, ja hevonen saa olla rauhassa ilman ja painetta omalla polullaan. Hevosen riimussa / suitsissa ei ole mitään painetta (vrt. koiran ”seuraa”-komento), sitä ei hätistellä tai nypitä, kun se on omalla paikallaan ja ei tunge ihmisen tilaan. Jos hevonen tulee pois ihmisen määrittelemästä paikasta, se korjataan takaisin sijalleen kunkin yksilön vaatimalla tavalla. Joillekin hevosille korjaukseen riittää pieni äänimerkki, jotkut, etenkin oriit, saattavat tarvita hyvinkin voimakkaita otteita.  Jokaisen korjauksen jälkeen tulee kuitenkin rauha sillä hetkellä, kun hevonen on takaisin omalla paikallaan. Kun hevoset oppivat tämän toimintamallin, tulee päivittäisestä liikuttelusta paljon vähemmän stressaavaa sekä ihmisille ja eläimille.

Siihen miten kukin rutiininsa luo, ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa toimintamallia. Kannatta miettiä, mitkä asiat sopivat omaan työtapaan, luonteeseen ja arvomaailmaan. Hyviä vinkkejä erilaisista tavoista saa, kun seuraa miten muut ihmiset arjessaan toimivat, ja mitä tästä toiminnasta voi oppia.  Itselle sopivat asiat voi halutessaan siirtää omaan toimintaansa ja huonot hylätä. Hyvä keino on myös opetella asiat ammattilaisen kanssa ja siirtää käytännöt omaan toimintaansa.

Kaikesta toiminnastamme luomme erilaisia malleja / rutiineja/ toimintatapoja, jotka teemme enemmän tai vähemmän tietoisesti. Jos asiat sujuvat, kaikki hyvin. Jos ne tuntuvat hankalilta, voi yksi ratkaisu löytyä tarkkailemalla tietoisesti omaa tapaansa toimia, onko se tarpeeksi johdonmukainen tai kenties liikaa kaavoihin kangistunut. Maasta käsin työskentelyyn (groundwork) kannattaa panostaa hevosten käsittelyssä, opetella työskentelytapa, joka tekee arkiset askareet hevosten kanssa helpoksi ja johdonmukaisiksi.

Lopuksi haluan kuitenkin muistuttaa, että omistaja on se joka määrittää sen, miten kussakin tallissa / hevosen kanssa toimitaan.  ”Talossa talon tavoin”, tai oikeastaan tässä ”Tallissa tallin tavoin.” 

2 kommenttia . Avainsanat: Paivittäiset rutiinit, maasta käsin työskentely, hevosten käsittely, Groundwork

Uusi hevonen on arvaamaton

Lauantai 11.1.2014 klo 18:25 - TuuVan

Sainpa jälleen muistuksen kolmesta asiasta:

Kypärän käyttö

ei ole turhaa. Tuskin olisin kirjoittamassa tätä juttua, jos kypärä ei olisi suojannut päätäni. "Potan" päähän laittamisesta on tullut samanlainen tapa kuin auton turvavyösta. Ilman sitä on irtonainen olo. Jokainen tietenkin  valitsee itse minkälaisia riskejä harrastaessaan haluaa ottaa. On kuitenkin paljon mukavampaa olla silmä mustana kuin reikä päässä, oletan ;)

Väsyneenä tekee tyhmiä valintoja

Väsyneenä olisi parempi jättää ei aivan pakolliset asiat tekemättä, kuin yrittää härkäpäisesti suoriutua niistä, ja tekemällä sohlata asiat entistä huonompaan jamaan.

Uusien hevosten kanssa,

etenkin on orien, kannattaa pelata aina varman päälle. Päivittäisien rutiinien luominen ei tapahdu hetkessä. Riskialttein hetki on silloin kuin hevonen on näennäisesti kotiutunut, ja oma supertarkkaavaisuus alkaa hellittää. Uudessa ympäristössä saattaa olla pitkänkin ajan jälkeen tekijöitä, jotka laukaisevat vaaratilanteen, vaikka asioihin siedättyneet hevoset eivät lainkaan piittasi asioista. Vaikka olisi taitoa selvitä monenkinlaisten hevosten kanssa, on viisautta olla luottamatta hevoseen, jonka tapoja ei varmasti tunne.

Edellisestä kunnon muksahduksesta on kulunut monta vuotta. Nyt soimaan itseäni omasta typeryydestäni silmä mustana ja koko kropan kolotusta kuunnellen. Paras muistutus on kolahdus, jossa sattuu paljon, mutta mitään vakavaa ei lopulta tapahdu. :D

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paivitaiset rutiin, kypärön käyttö

Herpertin morsmaikot

Perjantai 28.6.2013 klo 11:13 - TuuVan

Laidun

Kuva: Saara Juutilainen

Kevät on aina odotuksen aikaa. Maatilalla kaikki tapahtuu luonnon määräämässä tahdissa oli sitten kyse eläimistä tai kasvinviljelystä. Jotkut asiat on pakko tehdä - eläimet on hoidettava, sato kylvettävä ja koneita on korjattava. Aina hajoaa jotakin, ovat vehkeet  sitten uusia tai vanhoja.

Sitten on niitä asioita, joita toivoisi tapahtuvan. Tänä kesänä meillä on ollut ilo saada tehdä niitäkin. Omalla listallani on aika kärjessä tammojen astutus. Suomessa on paljon hienoja suomenhevosoreja ja joka kevät odottaa jännityksellä, tuleeko omalle oriille morsmaikkoja.

Kevättalvella ja keväällä on aina paljon kyselijöitä. Tammanomistajat miettivät sopivinta ehdokasta oman varsansa isäksi. Pitää valita isäoriin ominaisuuksita, luomuastutuksesta / siirtomahdollisuuksista, kuljetusjärjestelyistä ja omista työvuoroista. Listaan mahtuu varmasti vielä muitakin asioita. Lopullinen päätös on monen asian summa.

Jokainen tamma, joka meidän pihaan päätyy on meille kunnia-asia. Tamman omistaja luottaa hevosensa meidän käsiimme. Hän tuskin jättäisi eläintänsä meille, ellei uskoisi, että se tulee hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla. Hän kunnioittaa valinnallaan myös tekemäämme kasvatustyötä, onhan oriimme Tuuvan Herperttih on oma kasvattimme. Parhaissa tapauksissa meidän ori on isä tulevalle jälkeläiselle, jonka kanssa vietetään seuraavat 20 v. Oriin valinta ei siis ole pikkujuttu.

Herpertistä voi ainakin tällä hetkellä saada jälkeläisi vain luomuastutuksella. Meiltä on niin pitkä matka lähimmälle oriasemalle, että emme ainakaan toistaiseksi ole pystyneet järjestämään kuljetuksia kiireiseen kesäaikaan. Tänä kesänä omien tammojemme lisäksi Herpertillä on ollut 4 tammaa. Muutama tiedustelu heinäkuun astutuksiin on ollut, mutta katsotaan päästäänkö vielä aloittamaan uusia tammoja.

Tänä kesänä tein riskivalinnan omien tammojeni kanssa. Herpertti sai tilaisuuden laiduntaa niiden seurassa, ja astua ne vapaudessa. Vieraat tammat astutetaan aina puomissa ja astutusliinoissa. Näin turvataan sekä oriin että tamman terveys. Vaikka vapaana astuminen ajatuksena voi tuntua hienolta, uuden eläimen lisääminen laumaan aiheuttaa aina vähemmän tai enemmän kisaamista - potkimista, puremista ja riehumista- riski oriin tai vieraan tamman vahingoittumisesta on liian suuri.

Nyt jännitämme kuinka monta tammoista tiinehtyy, saitten alkaa odotus talven yli kuinka tiineydet edistyvät ja toivottavsti ensi kesä kirmailee monta pikku Herperttiä tai Herperttiinaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuuvan Herpertti

Kesätytöt

Perjantai 24.8.2012 klo 11:45 - Tuula

Heini, Suvi ja Saara rantautuivat meille juhannuksen tienoilla. Raikas tuulahdus nuorta naisenergiaa tupsahti taloon.  Työnjako oli sovittu etukäteen: Tytöt auttoivat minua päivittäisissä askareissa ja palkaksi saivat ruuan, majoituksen, ohjausta ratsastuksessa ja laidunpaikan hevosilleen.  Yhtä aikaa paikalla oli yksi tai kaksi tytöistä.  Elokuun alkuun mennessä kaikki olivat jo kotiutuneet, kuka kahden viikon rupeaman, kuka  pidemmän jakson jälkeen. Pisin paikalla olo oli varmaankin kuukauden verran, jos kaikki läsnäolopäivät lasketaan mukaan. Välillä tytöt kävivät kotona ja palasivat sitten jatkamaan harjoitusta.

Kokemuksia

Vuosien varrella meillä on ollut perheen ulkopuolisia nuoria tilalla.  90-luvun lopussa oli maatalousharjoittelijoita, jokunen tettiläinen on ollut tutustumassa työelämään ja kesätyttöjä silloin tällöin. Perusajatus kesätyttöjen kanssa on ollut, että he elävät perheen keskellä perheen ja tilan säännöillä, jotka selvitetään ennen ”kontrahdin” alkua.

Tytöt ovat olleet mukavia, ja heillä on ollut peruspositiivinen asenne taloon tullessaan.  Itsetunto on ollut kaikilla kohdallaan, jopa niin paljon, että oma osaaminen ja voimavarat on arvioitu reilusti yläkanttiin.

Maatilalta lähtöisin olevilla nuorilla on ollut  selvä kuva maatalon toimista, ja heille ei suuria yllätyksiä elämän kulun suhteen tule. Maatalouden ulkopuolelta tuleville sitä vastoin, moni asia tulee yllätyksenä, joskus aika rajullakin tavalla. Mielikuvat elämästä on rakennettu aikaisempien elämänkokemusten perusteella, ja eläinten kanssa elämisestä ainoa kokemus voi olla omat lemmikit tai ratsastuskoulun tunnit ja parhaimmassa tapauksessa oma hoitohevonen.  Se, että maatilan pito on enemmän tai vähemmän elämäntapa, on outoa nuorelle, jonka kodeissa  työ ja vapaa-aika selvästi erottuvat toisistaan.  Tähän ympäristöön tuleminen ja tässä eläminen on monelle yllättävän rankkaa.

Ajan arvioiminen on monille vaikeaa. Tammikuussa mielikuvissa maalle tullaan koko kesäksi ja lähtökohtaisesti ajatellaan, että kesäkuussa tullaan ja elokuussa lähdetään. Käytännössä aikajakso kuitenkin yleensä lyhenee paljon: On retkiä, leirejä ja tapahtumia, joihin on myös päätetty osallistua, huomataan se, että kotona on yksinkertaisesti paljon helpompaa, siellä on myös omat kaverit, joita kaivataankin yllättävän paljon ja oikeastaan lomaakin olisi mukava pitää ennen koulun alkua. Kaksi kuukautta onkin käytännössä supistunut kahdeksi viikoksi.

Meillekin kesätyttö?

Omat kokemukset kesätytöistä ovat kuitenkin kokonaisuudessaan olleet positiivisia. Itselläni on poikia, joiden kanssa touhuaminen on varsin erilaista kuin tyttöjen. Ennen kaikkea poika ei kiinnosta äidin hevoset! 

Tytöt tuntevat tekevänsä paljon töitä, useimmiten aikuisen kannalta katsottuna on aikaansaatu tulos vaatimaton. Tämän vuoksi korostan kesätytöksi haluaville, että he eivät ole työsuhteessa ja rahapalkkaa ei makseta, mutta heidän ei myöskään tarvitse maksaa ”kesäleiristään”. Käytännössä olen todennut, että 5 päivää tilalla on maksimi, joka alle rippikouluikäinen jaksaa olla täällä yhtämittaa. Maanantaista perjantaihin ollaan tilalla ja viikonlopuksi mennään kotiin lepäämään, on toimintatapa, joka käytännössä on toiminut parhaiten.  Myös se, että on kaksi tyttöä yhtä aikaa, lisää nuorten viihtymistä huomattavasti. Monelle tulee yllätyksenä se, ettei omassa seurassaan viihdy niin hyvin, kuin on etukäteen arvioinut.

Vastuu tytöistä on suuri.  On paljon tilanteita, joissa he eivät osaa arvioida maatilan riskipaikkoja. Myös hevoset, joiden takia he suurimmaksi osaksi maalle haluavat, eivät ole moneen kertaan valikoituja superturvallisia ratsastuskoulun eläimiä, jotka kuuluvat ennestään tyttöjen kokemuspiiriin. Jos oma osaaminen arvioidaan yläkanttiin, eikä annettuja ohjeita syystä tai toisesta noudateta, voi käydä isoja vahinkoja. Tämän vuoksi on mietittävä hyvin tarkkaan minkälaisiin tehtäviin tyttöjä voi laittaa. Tytöillä on ehdottomasti oltava oma tapaturmavakuutus! Jotta kesätyttöjen täällä olisi itseni kannalta järkevää ja mahdollista, pitäisi tytön olla useampi viidenpäivän jakso. Silloin hän ennättää oppia talon tavoille ja saa paremman kokonaiskuvan tästä elämäntavasta. Omalta kannaltani ajatellen on tärkeää, että itselläni ei kulu läsnäoloajasta suurin osa heidän opastamiseensa.

Lopuksi

Miksi sitten otan vieraita lapsia nurkkiini, jos siitä on noin paljon vaivaa? Tytöt tuovat mukavaa vaihtelua tavalliseen elämänmenoon.  Arki täällä metsän keskellä tuntuu usein yksinäiseltä ja puuduttavalta. Taloudellisesti tästä ei ole hyötyä. Tyttöjen opastamiseen ja heidän kanssa puuhaamiseen kuluu varmasti enemmän aikaa kuin työpanos, jonka he täällä tekevät vastapalveluna, ikään kuin leipänsä eteen, tuottaa. Nuorten kanssa on kuitenkin hauskaa, heillä on tuoretta elämän energiaa, ja  joskus jo urautuneet omat ajatusmallit saavat tervettä tuuletusta. Hieman jalompana ajatuksena on myös toivomus siitä, että tytöt saisivat jotakin omaa eväitä omaan elämäänsä, niin kuin itse sain kesätyttönä ollessani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesätyttö, loma maalla, hevoset,

Kesätyttö

Tiistai 17.7.2012 klo 16:36 - Tuula

Olin n. 13 v. vanha, kun opin tuntemaan huutokaupassa siirtokarjalaistaustaisen maanviljelijä perheen.  Heidän tallissaan oli kaksi suomenhevosta ja hieho, navetassa 6 lehmää ja liiterissä 20 lammasta.  Kesäviikonloppuisin poljin vaihteettomalla polkupyörällä perheemme kesämökiltä, n. 10 km etäisyydeltä, puuhailemaan hevosten, ja myöhemmin, myös lehmien ja lampaiden kanssa. ).  Monena talviviikonloppuna ja myöhemmin myös kesälomilla olin pitempiä jaksoja perheen luona.

70-luku oli aikaa, kun vastuukysymyksistä ajateltiin toisin kuin nykyään – tyttö vain hevosen selkään ja menoksi, luotettiin siihen, että vahinkoja ei satu. Asioihin suhtauduttiin kaikkiaan enemmän maalaisjärjellä kuin nykyään.  Takapuoli nilellä ratsastin ilman satulaa. Välillä hevonen vei minua pusikko suhisten, joskus jopa pystyin hallitsemaan ”ratsuani” (työhevosiahan ne olivat). Hevostelun ohessa auttelin asioissa, joissa osasin ja pystyin.  Kesällä olin heinätöissä, joskus sain lypsää lehmiä, juottaa vasikoita ja ruokkia lampaita.  Sain osallistua kaikkiin mahdollisiin maatalon askareisiin. Minusta oli varmasti myös seuraa perheen, hieman itseäni vanhemmalle tyttärelle. Mutta ennen kaikkea, sain puuhata hevosten kanssa sydämeni kyllyydestä.

Tuttavuus ja ystävyys tämän perheen kanssa on ollut  yksi suurimmin elämääni vaikuttaneista asioista. Työläisperheen lapsena sain aivan uuden näkökulman elämän monimuotoisuuteen. Myös toisiaan kyräilevän tehdaspaikkakunnan ihmisiin ja ilmapiiriin tottuneena oli huikeaa päästä tutustumaan avoimiin ja iloisiin karjalaisiin, toisenlaiseen tapaan suhtautua ihmisiin ja elämään. Töihin osallistuessani opin taitoja, joihin en milloinkaan olisi saanut tehtaan varjossa.

Tätä taustaa vasten olen tehnyt elämäni suurimmat valinnat: Hain opiskelemaan maatalouskouluun. Kiinnostuin lampaista niin paljon, että suoritin artenomin koulutuksen, jonka ainevalinnat painotin tullakseni mahdollisimman taitavaksi jatkojalostamaan villaa ja turkiksia. Rakastuin suomenhevosiin…

 Päästä kesätytöksi - sillä on merkitystä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesätyttö, hevoset

Heinäkuussa

Perjantai 13.7.2012 klo 20:31 - Tuula

Loppukevät ja alkukesä ovat aina yhtä hutinaa: Maanmuokkaukset kylvöjä varten, lannoitukset ja kylvöt. Ja pian, kun nämä on saatu valmiiksi, tulee rehunteko  ja heinätyöt.  Ja hups yhtäkkiä huomataankin, että juhannus oli ja meni, ja syksy alkaa hiipiä kohden. Tämäkään vuosi ei poikennut aikaisemmista.

Nurmiviljelyn kannalta ajatellen tämä kesä on ollut suosiollinen. Paljon kosteutta ja sopivan lämmintä (=viileää), jolloin nurmi kasvaa, muttei kuivu. Heinätöiden aikaan saatiin sopiva lämpöaalto, ja heinät kuivuivat ja eläimille tuli kelpo pöperöt talveksi. Sadonkorjuun jälkeen saimme lietteet kunnialla peltoon, ja taas tuli sadetta sopivasti ja uusi kasvusto saa hyvän alun kosteassa ja lämpimässä. Muutama viikko eteenpäin ja  toinen säilörehusato on korjuuvalmista.  Helpotuksen tunne on aina valtava niinä vuosina , kun jo heinäkuun alussa tietää, että  talven yli selvitään, vaikka toisesta sadosta tulisi vain tyydyttävä, niin on mitä karjan ja hevosten eteen talvella laittaa. Nurmiviljelyn on ongelma on se, että saman alueen viljelijöillä on, tai ei ole  rehua, noin pääsääntöisesti.  Eli silloin, kun olosuhteet ovat vijjelylle vähemmän otolliset, ei kenelläkään ole mitä myydä.

Laiduntavat eläimet ovat aina ilo silmälle ja sydämelle. Talvella ahtaissa karsinoissa olleet naudat pääsevät liikkumaan vapaasti ja niiden lihaksisto kehittyy huimasti.  Ne saavat toteuttaa vapaasti lajikohtaista käyttäytymistään, köllötellä auringossa tai levätä varjossa, liikkua oman tarpeensa mukaan. Kaikkein parasta on kuitenkin kesällä syntyvät varsat.  Niiden horjuvat ensiaskeleet ja tammojen leijonanelkeet  niiden suojatessa jälkikasvuaan. Pian lyhyiden ensipyrähdysten jälkeen ne mennä viipottavat täyttä neliä ympäri laidunta. On hienoa, kun on tilaisuus seurata noita upeita eläimiä ja  niitä kaikkein, nykymaailmassa, luonnollisimmassa elementissään.

Heinäkuu alkaa olla puolessa välissä ja alkukesän kevyet tuoksut saavat täyteläisemmän sävyn. Kesä kypsyy kohti kukkeuttaan. Kaiken kiireen keskellä ovat pienet hetket antavat voiman jaksaa puurtaa eteenpäin. Maanviljelijän kesäloma on kymmenen minuuttia kerrallaan, pysähtyminen luonnon kauneuden ääreen ja siitävoiman ammentaminen . Parhaina päivinä on rantasaunan löylyt iltasella ja kuikan huuto järven selällä.

Kommentoi kirjoitusta.

Portugaliin hevostelemaan!

Lauantai 5.11.2011 klo 17:56 - Tuula

PÄIVÄKIRJA

 

Sarkalahti 5.11.2011

Suomessa on ollut ihanan pitkä ja lämmin syksy.  Ulkona on voinut puuhata monenlaisia asioita hevosten kanssa ja ilman. Marraskuun hämärä hiljaisuus ympäröi ihmisen ja luonnon, viimeiset joutsenet huutelevat hyvästejä seuraavaan kesään.

Kokemus kuitenkin opettaa, että rauha voi muuttua ahdistukseksi ja pimeys alkaa kuristaa, jos koko talven yrittää selvitä kotikonnun vähäisen valon turvin. Ei kun joutsenten matkaan ja etelän valoon hakemaan lisävoimia Suomen talven ylittämiseen ja selättämiseen.

Tällä kertaa suuntaamme matkan Portugaliin. Reissuun lähtevät tätiratsastaja Tuula, innokas klassisen ratsastuksen harrastaja, siippansa Arto ja poikansa Aapo 14 v. , jotka ovat matkassa ei ratsastavina seuralaisina.

Matkan kohde hautui mielessäni kesästä saakka. Halu tutustua portugalilaiseen ratsastuskulttuuriin, lusitanohevosiin ja klassiseen ratsastukseen siellä, missä monet kertovat sen olevan aidoimmillaan vielä tänä päivänä. Netistä löytyi paljon tietoa asian tiimoilta ja Lusitanoyhdistyksen Elina Parpalalta sain vielä monta hyvää vinkkiä – Kiitos niistä – mitä kustakin potentiaalisesta kohteesta voi löytyä. Ennakkovalmistelut on hoidettu netin välityksellä: Käyty keskusteluja paikan omistajan kanssa, suunniteltu viikkoa ja tilattu lennot ja vuokra-auto. Kaikki näyttää hyvältä tällä hetkellä, vielä kaksi yötä ja hei me lennetään.

Kohteeksi valitsimme ruotsalaissyntyisen Charlotte Wittbomin tallin. Hänen ratsastuskeskuksensa on  legendaarisen Nuno Oliveran entisessä kotipaikassa. Ken uskoo energioihin, tuossa paikassa niiden pitäisi ollakohdallaan!

Paikasta löytyy lisää tietoa Charlotten kotisivuilta: http://charlottewittbom.com/

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ratsastus, hevoset, loma, matka, lomamatka, ratsastusmatka, klassinen ratsastus

Lämmitettävä juottopalju

Torstai 17.2.2011 klo 16:01 - Tuula

Helmikuun pakkanen hipoo talven ennätyslukuja. Aamulla mittari näytti -36, ja yön pihatossa viettäneet tammat olivat aamulla turpa huurussa, tosin muuten ihan tyytyväisen oloisina.

Tänään tuli matkahuollosta iloviesti: Lämmitettävä juottopalju on saapunut! Maltan tuskin odottaa huomiseen, kun tuo ihmeastia tulee kotiin. Nyt loppuu jäisien astioiden kanssa pelaaminen ja ikuinen huoli, saavatko ulkona olevat hevoset tarpeeksi juodakseen. jatkoa kokemuksista seuraa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juottopalju