Tarinoita ja tietoa hevosista

Portugaliin hevostelemaan!

Lauantai 5.11.2011 klo 17:56 - Tuula


Sarkalahti 6.11.2011

Lähtösutinaa

Lähtöpaniikki alkaa hellittää, tavarat on kasattu ja toivottavasti oikeassa laukussa. Kokemus opettaa: Ratsastushousut ja sopivat kengät ovat mukana käsimatkatavaroiden joukossa. On todella inhottavaa, jos matkatavarat jäävät jonnekin matkan varrelle. ja aamulla pitäisi olla hevosen selässä. Tiukoissa farkuissa, puhumattakaan jos matkustaa hame päällä, ja pikkukengissä ei ole mukavaa ottaa selästä käsin ensikontaktia vieraan maan hevosiin. Pukeutumisapua kohteissa toki tarjotaan, mutta suomalainen nainen, ainakin täti-ihminen, on usein kookkaampi kuin etelän mies. 

Lähtöselvitysksenkin tekeminen oli netin kautta tosi helppoa, uusi kokemus minulle. nyt vain aamulla Helsinki-Vantaalle, laukut suoraan "baggage drop"- linjalle ja koneeseen.

Portugali 7.11-14.11. 2011

 

Matka Portugaliin sujui hyvin. Kuvittelin, että paikan päällä olisi ollut aikaa kirjoitella jotakin, mutta päivät vain täyttyivät. Tulkoon yhteenveto kuitenkin näin jälkikäteen.

Liikkuminen

Vuokrasimme auton käyttöömme lentolipun kanssa yhteispakettina.  Hinta oli suhteellisen edullinen, kun vertasimme sitä muiden kokemuksiin auton vuokraamisesta. Kaikki toimi periaatteessa hyvin, mitä nyt itse olin epähuomiossa jättänyt vougerin tulostamatta, ja meinasi koko auto jäädä saamatta. Ko. asiapaperi kyllä löytyi monen kommervenkin jälkeen netistä. Seuraavalla kerralla osaamme kurkistaa jokaisen mahdollisen linkin taakse, omatoimi matkustajaa eivät matkatoimistot mokan sattuessa auta.

Liikenteen tahti ja tiheys oli Portugalissa etelämaisen ripeää  - vilkku  vain päälle ja menoksi. Kukaan ei  aja päälle, mutta joukkoon on vain uskallettava mennä reippaasti. Torvet kyllä soivat, mikä suomalaisittain ajatellen tuntuu oudolta. Meillähän ei juuri tuota äänimerkkiä käytetä muulloin, kun joku onneton uneksii liikennevaloissa vihreän palaessa.

Yksi asia kannatta muistaa: Kirjalliset ajo-ohjeet voi pelastaa matkantekijän, jos navigaattori ei satukaan löytämään karttaa ;-)

Teitä oli monenlaisia: Pieniä kiharaisia, jotka monen mutkan jälkeen vievät perille. Nämä ovat ilmaisia.  Sitten on upeita monikaistaisia moottoriteitä, jotka valtimoiden tapaan vievät liikennettä etelästä pohjoiseen, idästä länteen ja takaisin.  Näillä teillä peritään tietulli, maksu tien käytöstä. Onneton turisti ei selviä maksuluukulta millään selityksellä, vaikka kuinka olisi ottanut vasemman kaistan navigaattorin neuvosta. Vasen kaista on niitä varten, joiden autoissa on automaattinen lukija, muut lunastavat kiltisti tien alkupäästä lipun ja maksavat loppupäässä sen mukaan kuinka pitkälti tietä ajavat – epäonniset liputtomat maksavat sitten korkeimman mukaan tuntuvasti enemmän…

Jos oman auton vuokraaminen ei tunnu luontevalta, talonväki kuljettaa lomalaisen maatilalle ja takiaisin lentokentälle. Tämä kuului palveluun ainakin tässä paikassa.

Ihmiset

Ihmiset Portugalissa olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita, jopa lentokentällä, missä usein kohtaa töykeää käytöstä.

Quinta do Brejo

Paikka sijaitsee pienessä Mafran maakunnassa lähellä Malveiran kaupunkia n. puolen tunnin ajomatkan päässä Lissabonista. Paikan omistavat nykyään Donna Antonia ja Dom Tomaz Noronha de Alarcao, joka on ollut viimeinen Nuno Oliveiran oppilas. Quinta do Brejon ympäristössä korkeuserot ovat suuret ja koko tila rakentuu kerroksittain vuoren rinteille rakennetuille pienille tasanteille: Alimmalla tasolla on päärakennus, seuraavalla majoitustilat, sitä seuraavalla tallit. Matka jatkuu ylöspäin maneesille sitä seuraavalle tasanteella olevalle ratsastuskentälle. Kaikkein korkeimmalla on vielä pieniä laidunlohkoja .

Ratsastusturismi on aloitettu tämän (2011) vuoden alussa. Vierailijoille on remontoitu viihtyisät majoitustilat osasta entisiä tallitiloja. Kaikki rakennukset olivat paikalliseen tapaan kivestä valmistettuja.  Vaikka paikka ei ollutkaan alkuperäisessä loistossaan, ympäristö oli siisti ja viihtyisä. Tällaisen paikan ylläpito ja kunnostus on varmasti aikaa ja rahaa vievä projekti.

 

Ruoka

Matkan hintaan kuului täysylläpito. Aamiainen, lounas ja päivällinen, kaikki syötiin yhteisessä pöydässä ja suomalaisittain erittäin pitkän kaavan mukaan.  Pöytäkeskustelukielinä olivat viikon aikana portugali, englanti, ruotsi, ranska, suomi ja kaikki näiden mahdolliset sekoitukset. Tunnelma ja puheenaiheet vaihtelivat ihmiselämän monilla saroilla.  Ruoka oli maukasta ja konstailematonta portugalilaista kotiruokaa: Alkukeitto, pääruokalaji +salaatti ja jälkiruoka ja kahvi, ruokajuomina viini tai vesi, jokaisen oman valinnan mukaan. Jokainen sai syödä niin paljon kuin jaksoi, ja kenenkään ei varmasti tarvinnut jäädä nälkään.

 

Hevoset ja ratsastus

Viikon pakettiin kuului 12 tuntia ratsastusta, joista osan saattoi halutessaan ottaa maastakäsintyöskentelynä. Tunnit pidettiin pienessä (12*29 m) maneesissa.  Tunneilla oli kerralla yksi tai useimmiten kaksi oppilasta. Hevoset olivat osaavia lusitaanoja. Aluksi Opettaja –Charlotte tiedusteli omat tavoitteet viikolle, halusiko oppia uutta vai vain nauttia ratsastuksesta. Oppimishalukkaat sitten saivat hevoset, jotka ilmaisivat esim. istuntavirheet ”ikävän” selvästi. Oikein pyydettynä ne kyllä suorittivat kaiken aina piaffiin ja piruetteiin saakka.

Aikaisemmin klassista ratsastusta harrastaneelle hevosten herkkyys ei ollut yllätys, mutta ainakin Suomessa, vallitsevalla tyylillä ratsastusta harrastaneelle ero tuntuisi varmasti suuremmalta. Kaikilla tunneilla käytimme kankikuolaimia (lastentunnilla, jonka myös näimme, oli nivelsuitsitus). Satulat olivat normaaleja britti-satuloita ja lusitaanojen omia satuloita, ei kuitenkaan niitä hyvin perinteisiä, joita näkee kuvissa.

Tunnit olivat hyvin johdonmukaisia.  Helpommasta asiasta edettiin vaikeampiin: käynnissä pohkeenväistö, avoväistö, sulkuväistö, samoin ravissa. Laukassa pääsimme harjoittelemaan vaihtoja ja taitavammat pääsivät jopa piruetin alkeisiin. Espanjalaiseen käyntiin, passageen ja piaffiin tutustuttiin ensin opettajan avustuksella, ja jos juonesta sai kiinne, pääsi asioita tekemään myös itsenäisesti.  Kentällä käytettävät tiet olivat erilaiset, mihin aikaisemmin olin tutustunut, esim. neljänneslinjaa (keskihalkaisijan ja kaviouran puolessa välissä) käytettiin paljon hyväksi.  Toki tutut pääty-ympyrät, voltit ja diagonaalit olivat myös ratsastusteinä. Charlotten opetustyyli oli hyvin asiantunteva, ystävällinen, kannustava ja onnistumisen hetkellä tunsi olevansa miltei taitava.

Maastakäsintyöskentelyyn  olen tutustunut aikaisemminkin, mutta sen hyödyllisyydestä ja eduista tulin entistä vakuuttuneemmaksi. Asian osaamisesta on hyötyä jokaiselle hevosten kanssa työskentelevälle, mutta erityisesti se auttaa meitä täti-ihmisiä, joilla alkaa olla kaikenlaisia kremppoja kehossa. Maastakäsittelyhetki ennen ratsastusta lämmittää sekä, hevosen että omat lihakset, ja ratsastus on alusta asti miellyttävää myös jäykemmillä hevosilla.  Taidon opetteleminen hyödyttää myös niitä hetkiä, kun syystä tai toisesta ei voi ratsastaa, hevosen kanssa voi työskennellä tehokkaasti myös näin. Suosittelen lämpimästi tutustumaan asiaan.

12 tuntia ratsastusta viikon aikana on paljon, jos ei ole tottunut päivittäiseen ratsastukseen. Kaksi ensimmäistä päivää menee innostuksen vallassa, ja kolmantena päivänä iskee väsymys, ja mikään ei tunnu onnistuvan. (Tässä vaiheessa olisi hyvä ottaa ratsastuksesta välipäivä, jos se aikataulullisesti on mahdollista. Sillä takaa loppupäivien tehokkuuden.) 8-12 tunnissa kuitenkin ennättää sisäistää hyvin jo uusia asioita.

Ulkomaille mennessään, työskentelyn rasittavuutta lisää myös se, että ratsastustermistö ei välttämättä mene suoraan alitajuntaan. Ohjeiden toteutus on tavallaan koko ajan myöhässä. Oma ratsastukseni alkuperäinen kieli on suomi ja kehoni reagoi suoraan esim. käskyyn avotaivutus oikealle, samoin on vähitellen tapahtumassa englanniksi annettuihin ohjeisiin, olen käynyt useamman vuoden englanninkielisillä klinikoilla. Kuitenkin ruotsi on yleiskielenä itselläni vahvempi kuin englanti, ja koska muut asiakkaat sekä Charlotten äidinkieli on ruotsi, päätin ”ratsastaa ruotsiksi”. Vasta loppuviikosta ohjeet alkoivat toimia niin, että niitä ei tarvinnut kääntää ensin suomeksi ja sitten vasta toimia. Yllättävä havainto myös itselleni.

Kun puhutaan klassisesta ratsastuksesta, on muistettava, että kokonaisuus pitää sisällään monia eri tyylisuuntia, ja jokaisella opettajalla on oma henkilökohtainen tapansa lähestyä asiaa. Tapa työskennellä vaihtelee omien kokemusten ja kulttuuritaustan mukaan. Keveys ja tapa ajatella ratsastuksesta taiteena ovat kuitenkin kaikille yhteinen lähestymistapa, mutta esim. pohkeen käytön voimakkuudessa ja tavassa on suuria eroja, samoin hevosen pään ja kaulan asennossa.  Miltei jokaisen reissuni jälkeen käyn keskustelun itseni kanssa, mikä lähestymistapa on se oikea. Lopputulemaksi saan aina kuitenkin saman asian: ”Maassa maan tavalla.” Omaan ratsastukseen sekoittuu asioita varmasti kaikilta opettajilta, josta sitten vähitellen muodostuu oma , itselle luontainen tapa ratsastaa.

Golega

Golegan kaupungissa järjestetään vuosittain Lusitano-festivaali. Jollakin tavalla vertasin tapahtumaa Kuninkuusraveihin.  Tapahtumassa ovat ”kaikki”. Siellä palkitaan parhaat hevoset ja hevosmestarit, siellä näkee hienot siitosoriit ja upeaa ratsatusta. Mutta, mukana on myös peräkylän tallilta tulleita tavisratsastajia  ja –hevosia. Joukossa oli myös lihaksettomia hevosia, joiden kunnosta voi päätellä niiden käyvän vain tässä tapahtumassa.  Koko tapahtumapaikan keskipisteenä on suuri kenttä, jolla halukkaat esittivät taitojaan ja hevosiaan (ei missään järjestyksessä). Yhtä aikaa saattoi nähdä hienoa kilpakouluratsastusta, maastakäsin esittettyjä hevosia, ympäriinsä laukkaavia ratsukoita, lapsia ja aikuisia hevosineen, kymmeniä yhtä aikaa. Kentän ympärillä on tie, jossa kulkee vastapäivään lakkaamaton virta kaikenlaisia ja  -vauhtisia ratsastajia ja ajopelejä.  Yleisö puikkelehtii hevosten seassa päästäkseen tien yli kentän reunalle ja saadakseen paremman näkymän kentän tapahtumiin.  Suomalaiseen turvallisuusajatteluun tottuneelle meno tuntui suorastaan huimalle. Tien ulkokehältä alkoi myynti- ja esittelykojut, joita oli aukion reunoille saakka, sekä vielä teille, jotka alkoivat aukiolta.  Myytävänä oli kaikkea mahdollista hevostavaraa, paljon myös sellaista, useimmiten paikalliseen hevoskulttuuriin liittyvää, jota Suomesta ei saa.  Ihmisiä oli valtavasti ja tungosta joka paikassa.

Hevoset ja ratsastus ovat Portugalissa vahvasti miesten juttu. Naisetkin ratsastavat, mutta valtaosa festivaalialueella ratsain liikkuvista ihmisistä oli miehiä. Erityisesti mieleeni jäivät perinteisesti pukeutuneet, yhdessä hienoilla lusitaanoillaan ratsastaneet, isät ja pojat. Isien ylpeys jälkikasvustaan ja heidän yhteenkuuluvaisuus oli upeaa katseltavaa.

Jos Golegaan menee omalla autolla, pitää varautua huimaan ruuhkaan. Tiet ovat erittäin kapeita, ja joka paikka on täynnä sikin sokin pysäköityjä ajoneuvoja. Tätä paikkaa en suosittele tiukkapipoiselle tai heikkohermoiselle autoilevalle matkaseurueelle.  Muuten tilaisuus on kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Valokuvat

Pilvinen ja sateinen sää eivät oikein suosineet valokuvausta, kuva-albumista löydät joitain kuvia.Jos kiinnostuit enemmän, löytyy facebookista  Quinta do Brejo nimellä hyviä kuvia sekä Charlotten kotisivuilta paljon asiaa paikasta

Muokattu 4.4.2012 18:37: Sain viimein koko matkakertomuksen valmiiksi.

Avainsanat: ratsastus, hevoset, loma, matka, lomamatka, ratsastusmatka, klassinen ratsastus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini