Tarinoita ja tietoa hevosista

Päivittäiset rutiinit

Torstai 30.1.2014 klo 8:47 - TuuVan

Hevonen on tapaeläin. Se muodostaa helposti päivittäisen käyttäytymismallin, rutiinin sekä käsiteltävyydessä että päivittäin toistuvissa asioissa. Meillä on asioita joissa noudatetaan aina samaa kaavaa ja sitten niitä asioita, joissa kaava rikotaan tarkoituksella. Päivittäiset rutiinit voivat helpottaa elämää tai tehdä siitä sietämättömän.

Ruokinta

on asia, jossa kaava muodostuu ehkä kaikista helpoimmin. Kun hevoset ruokitaan muutaman viikon ajan aina samaan aikaan, ne kyllä muistuttavat, jos olet myöhässä. Pahimmillaan ikkunat helisevät, kun ne potkivat tallin seiniä tai ainakin tulevat levottomiksi, ellei ruoka ole ajallaan tarjolla.  Meillä ruuat annetaan hieman joustavalla aikataululla, näin ruokinnasta-ajoista ei tule orjuuttava tekijä. Joustavuutta helpottaa se, että kaikilla hevosillamme on runsaasti/ vapaasti heinä tarjolla.

Hevosten talutus

on asia, jonka suhteen olen ehdoton. Tie ehdottomuuteen on käynyt yritysten ja erehdysten kautta. Meillä hevoset kulkevat ”omia polkujaan”. Tässä se tarkoittaa, että ihminen määrää polun paikan, ja hevonen saa olla rauhassa ilman ja painetta omalla polullaan. Hevosen riimussa / suitsissa ei ole mitään painetta (vrt. koiran ”seuraa”-komento), sitä ei hätistellä tai nypitä, kun se on omalla paikallaan ja ei tunge ihmisen tilaan. Jos hevonen tulee pois ihmisen määrittelemästä paikasta, se korjataan takaisin sijalleen kunkin yksilön vaatimalla tavalla. Joillekin hevosille korjaukseen riittää pieni äänimerkki, jotkut, etenkin oriit, saattavat tarvita hyvinkin voimakkaita otteita.  Jokaisen korjauksen jälkeen tulee kuitenkin rauha sillä hetkellä, kun hevonen on takaisin omalla paikallaan. Kun hevoset oppivat tämän toimintamallin, tulee päivittäisestä liikuttelusta paljon vähemmän stressaavaa sekä ihmisille ja eläimille.

Siihen miten kukin rutiininsa luo, ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa toimintamallia. Kannatta miettiä, mitkä asiat sopivat omaan työtapaan, luonteeseen ja arvomaailmaan. Hyviä vinkkejä erilaisista tavoista saa, kun seuraa miten muut ihmiset arjessaan toimivat, ja mitä tästä toiminnasta voi oppia.  Itselle sopivat asiat voi halutessaan siirtää omaan toimintaansa ja huonot hylätä. Hyvä keino on myös opetella asiat ammattilaisen kanssa ja siirtää käytännöt omaan toimintaansa.

Kaikesta toiminnastamme luomme erilaisia malleja / rutiineja/ toimintatapoja, jotka teemme enemmän tai vähemmän tietoisesti. Jos asiat sujuvat, kaikki hyvin. Jos ne tuntuvat hankalilta, voi yksi ratkaisu löytyä tarkkailemalla tietoisesti omaa tapaansa toimia, onko se tarpeeksi johdonmukainen tai kenties liikaa kaavoihin kangistunut. Maasta käsin työskentelyyn (groundwork) kannattaa panostaa hevosten käsittelyssä, opetella työskentelytapa, joka tekee arkiset askareet hevosten kanssa helpoksi ja johdonmukaisiksi.

Lopuksi haluan kuitenkin muistuttaa, että omistaja on se joka määrittää sen, miten kussakin tallissa / hevosen kanssa toimitaan.  ”Talossa talon tavoin”, tai oikeastaan tässä ”Tallissa tallin tavoin.” 

2 kommenttia . Avainsanat: Paivittäiset rutiinit, maasta käsin työskentely, hevosten käsittely, Groundwork